Yrittäjäksi Lappiin

Esillä 5 viestiä, 71 - 75 (kaikkiaan 82)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #53873

    Ensimmäisenä nousee mieleen alennusmyynnit, joissa tuotteen alkuperäistä hintaa on nostettu jotta alennus näyttää asiakkaalle suurelta, mutta todellisuudessa alennettu hinta ei ole niin halpa miltä näyttää.

    #53875

    Piti hetki miettiä, että olenko törmännyt epäeettiseen myyntiin, mutta kun luin muiden vastauksia niin mieleeni tulikin muutama esimerkki:

    – Toisellakin vastaajalla oli tämänkaltainen esimerkki, jossa lisäravinteilla on kerrottu olevan katteettomia terveysvaikutteita. Ovat esimerkiksi parantaneet sairauksista ja muuta, mikä ei nojaa mihinkään tutkittuun tietoon tai dataan. Tässä eniten harmitti hyväuskoisten vedätys siitä, että lisäravinne voisi olla ratkaisu ja tämähän voi jopa aiheuttaa sen, että oikeaa tutkittua apua ei hyödynnetä.
    – Toinen samankaltainen on ollut kun eräs firma mainosti luonnonmukaisia tuotteita, suomalaisuutta, sekä markkinoinnissa käyttivät paljon jopa tekaistuilta vaikuttavia asiakaspalautteita. Markkinointi oli mielestäni yliampuvaa, liian innokasta ja suorastaan valehtelua.
    – Kolmas esimerkki tulee puhelinmyynnistä, tai muusta tämän kaltaisesta myynnistä, missä on tilattu ehkä yksi tuote tai kuukauden ajan tuotteita, eikä myyjä ole selkeästi kertonut, että kyseessä on jatkuva tilaus. Tilaus voi olla jopa näissä määräaikainen ja hankalasti peruttavissa. Näissä saattaa olla vielä yhtenä hankaluutena asiakaspalveluun yhteydenotto, joka voitu tehdä lähes mahdottomaksi. Tällainen tuntuu huijaukselta ja rahastukselta.

    #53877

    Powerissa myytiin läppäri outletista ja se ei toiminut kuten piti. Menin tunnin päästä palauttamaan tuotetta ja myyjä sanoi minulle, että koko rahaa ei voida palauttaa, koska outlet tuotteissa on joku “säilytysmaksu” tai vastaava. Olin tiukkana ja sain rahat kokonaan takas, mutta surkeaa myyntityötä.

    Erilaiset puhelinmyyntiyritykset kun ovat soittaneet on myyntitapa painostava ja agressiivinen. Eivät meinaa uskoa sanaa ei millään.

    #53880

    Olen törmännyt, että perheessämme on vanhalle ihmisille myyty aivan liian hienoa ja kallista kodinkoneliikkeessä ja käytetty hänen tietämätöntä tilaansa hyväksi.

    Kuten yllä moni on sanonut, niin olen myös törmännyt tällaiseen että esimerkiksi Black Friday-alennuksien aikaan hinnat on ensin nostettu todella korkealle ja alennusaikaan sitten myydään muka todella hyvällä alennuksella.

    #53883

    Olen törmännyt epäeettiseen myyntiin esimerkiksi siten, että myyjä on jättänyt kertomatta jotain oleellista. Mielestäni kuluttajalle on todella tärkeää olla rehellinen ja kertoa kaikki olennainen ostopäätökseen liittyen. Välillä kuluttaja ei edes oikeasti tiedä, mitä on ostamassa.

Esillä 5 viestiä, 71 - 75 (kaikkiaan 82)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.