Yrittäjäksi Lappiin

Merkitty: 

Esillä 5 viestiä, 81 - 85 (kaikkiaan 90)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #53922

    Epäeettistä myyntiä olen kohdannut puhelin myynnissä useaan otteeseen harhaan johtavana etenkin lehtimyynnit

    Myös erilaisia “snake oileja” myydään parantamaan vaivoja joita ei ole mitenkään tutkittu

    Myös valheellisesti alennetut tuotteet joissa hintoja on ensin nostettu että alennus näyttäisi isommalta

    #53944

    Epä eettisiä tapauksia on ollut. Esim. elektroniikkakauppa mainosti alennusta, mutta alennus hinta oli vähän alhaisempia kuin normaalisti, joten alennus ei ollut niin suuri lopulta. Tämä on epäeettistä, sillä alennus ei ollut todenmukainen ja mainos johti harhaan ostajaa. Myös ilmasto asiat ja kestävä kehitys on tullut paljon esille, johon liittyy myös epäeettisyys. Vaikka yritys sanoo olevansa vastuullinen ja ilmasto positiivinen, niin silti se ei näy materiaali tai toimitus tavoissa.
    Oma tapaus liittyy välinpitämättömään vaate kaupan myyjään. Olin tullut ostamaan tietyn mallisia housuja sekä yritin löytää myyjää, jonka lopulta löysin tiskin takaa. Myyjä käytti puhelinta sekä ei huomioinut minua lainkaan, joten minun piti kysyä erikseen apua. Kun kysyin mistä löydän tämän näköisiä farkkuja hän sanoi vain hyllyn sijainnin, mutta ei lähtenyt näyttämään missä hylly oli. Tämä oli epäeettistä, koska myyjän pitäisi olla valmis auttamaan ilman pyytämistä ja tulla henkilökohtaisesti näyttämään hyllyn sijainnin.
    Harvoin olen kohdannut epäeettistä myyntiä, mutta olen yllä olevan esimerkin kautta siihen törmännyt ainakin kerran.

    #54428

    Epäeettistä myyntiä näkyy paljon nykyisin. Esimerkiksi 1. lisäravinteissa, joissa on hienot lupaukset mihin vaikuttaa, valikoimaa paljon ja kova hinta. Myös 2. puhelinmyynti on muuttunut epäeettiseksi, kun yritetään pakkomyydä tuotteita ja käyttää ihmisten hyväntahtoisuutta hyödyksi. Myös 3. suorassa kotimyynnissä tätä esiintyy, että myyjä käyttää taktiikkaa että nyt on viimeinen tilaisuus saada näin edullisesti tämä hyvä tuote ja hinta on oikeasti arvokas ja laatu on huono, joka selviää kun etsii tietoa keskustelupalstoilta. Voidaan 4. patistaa jo tarjousvaiheessa allekirjoittamaan sopimus sähköisesti että saadaan asiakas narutettua asiakkaaksi ja peruminen on maksullista.

    #54498

    1.Ikäihmisiin kohdistuva puhelinmyynti, jossa myyty vitamiineja yms ikäihmiselle, jotka sairastavat esim.dementiaa tms, eivätkä tiedä mihin sitoutuvat tai mitä ostavat tai eivät ole osanneet kieltäytyä, kun toisessa päässä puhelinta ollut agressiivinen myyjä.

    2. Piilotetut kustannukset, tilasin netistä tuotteen ja tuli yllätyksenä lisäkustannukset, jotka eivät selkeästi näkyneet tai olleet esillä ostoprosessissa.

    3. erään firman myyntiedustajat esitelleet tuotettaan “ilmaista bonuskorttia” ostoskeskuksessa, oletus että halusivat kertoa tuotteestaan ja näyttää netistä siihen liittyviä toimintoja ja hyötyjä, sen sijaan 10min päästä olivatkin jo tekemässä sinulle luottokorttia ja antamassa ko. kortin käyttöön, vaikka alunperin piti vain kertoa tuotteesta, lisäksi eivät näyttäneet täyttämiään tietoja. Moni vanhempi ihminen jäi siihen, eivät varmastikkaan ymmärtäneet, mitä paperia olivat täyttämässä, kun luulivat vain saavansa infoa uudesta bonuskortista luotto-ominaisuuksineen. Huijauksen makua.

    #54501

    1) ostin kivijalkaliikkeestä television neuvottelun jälkeen alennushinnalla, ja pari päivää myöhemmin sama alennus oli osa isoa kampanjaa. Eli minun annettiin jäädä tunteeseen, että sain henkilökohtaisen alennuksen. Ja jos en olisi neuvotellut, olisi muut saaneet ostettua saman tuotteen alennuksella pari päivää myöhemmin.

    2) en tarkistanut isomman tarjouksen sisältöä, ja lopputulemana kallis tilaus joka ei ollut siinä pisteessä mihin alkukeskustelujen jälkeen oli annettu työn sisällön johtavan

Esillä 5 viestiä, 81 - 85 (kaikkiaan 90)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.