Yrittäjäksi Lappiin

Esillä 5 viestiä, 181 - 185 (kaikkiaan 193)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #56829
    Rosa Kauppirokauppiulapland-fi
    Osallistuja

    Aggressiivinen puhelinmyynti, mikä painottuu vanhuksiin.

    Viherpesu on toinen.

    #56839
    Isa Korhoneniskorhonulapland-fi
    Osallistuja

    Mielestäni viherpesu on yksi tämän hetken ongelmista myynnissä. Kuluttajana on vaikeaa erottaa tämä. Tulee mieleen myös epäeettisiä tapoja myydä esimerkiksi puhelinmyynnissä tai liittymä myynnissä. Siellä saatetaan jättää asiakkaalle kertomatta esimerkiksi kuinka pitkäksi aikaa sitoutuu johonkin.

    #56911
    Susanna Sammalniemisusammalulapland-fi
    Osallistuja

    1. Olen törmännyt useamman kerran tapauksiin, joissa suurten alennusmyyntien aikaan (Black Friday) yritykset nostavat tuotteiden hintoja hyvissä ajoin, jotta niitä voidaan kaupata suurilla alennuksilla myynnin aikaan, vaikka todellisuudessa hinta ei ole paljoa normaalia alhaisempi. Yritykset onnistuvat harhauttamaan ja myymään tuotteita muka suurilla alennuksilla. Harmillisen yleistä nykypäivänä ja harhaanjohtavaa, ja on saanut minut seuraamaan hankintojen hintakehitystä.

    2. Inhottavan yleistä on, että ikäihmisille kaupataan suoramyynnissä agressiivisesti ylimääräisiä palveluita, joista ikäihminen ei ymmärrä tai tiedä riittävästi. Esim. liittymän ohella myydään lisäpalveluita tai muita liittymiä, jotka eivät ole mitenkään tarpeellisiä asiakkaalle, mutta asiakas ei joko uskalla tai tiedä sanoa ei. Ikäihmiset ovat haavoittuvainen asiakaskunta jota käytetään hävyttömästi ja epäeettisesti hyväksi.

    #56936
    Nimetön
    Ei-aktiivinen

    Mielestäni epäeettistä myyntiä on asiakkaan harhaanjohtaminen tai painostaminen ostamaan jotain, mitä hän ei tarvitse. Esimerkiksi puhelinmyynnissä on joskus annettu tuotteesta tai sopimuksesta puutteellisia tietoja, jolloin asiakas ei ole täysin ymmärtänyt, mihin sitoutuu.
    Toinen esimerkki on harhaanjohtava alennusmarkkinointi. Tuotteen hintaa voidaan nostaa ennen alennuskampanjaa, jotta alennus näyttäisi todellista suuremmalta. Tällöin asiakkaalle syntyy virheellinen käsitys säästöstä.
    Kolmas epäeettisen myynnin muoto on piilotetut kulut. Verkkokaupassa tuotteen hinta voi vaikuttaa edulliselta, mutta vasta maksuvaiheessa ilmenee toimitus- tai käsittelymaksuja, joita ei ole kerrottu selkeästi etukäteen. Mielestäni hyvä myynti perustuu rehellisyyteen, avoimuuteen ja asiakkaan tarpeiden huomioimiseen.

    #56937
    Nimetön
    Ei-aktiivinen

    Mielestäni epäeettistä myyntiä on asiakkaan harhaanjohtaminen tai painostaminen ostamaan jotain, mitä hän ei tarvitse. Esimerkiksi puhelinmyynnissä on joskus annettu tuotteesta tai sopimuksesta puutteellisia tietoja, jolloin asiakas ei ole täysin ymmärtänyt, mihin sitoutuu.

    Toinen epäeettisen myynnin muoto on piilotetut kulut. Verkkokaupassa tuotteen hinta voi vaikuttaa edulliselta, mutta vasta maksuvaiheessa ilmenee toimitus- tai käsittelymaksuja, joita ei ole kerrottu selkeästi etukäteen. Mielestäni hyvä myynti perustuu rehellisyyteen, avoimuuteen ja asiakkaan tarpeiden huomioimiseen.

Esillä 5 viestiä, 181 - 185 (kaikkiaan 193)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.