Yrittäjäksi Lappiin

Esillä 5 viestiä, 36 - 40 (kaikkiaan 82)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #53211

    Epäeettisistä myyntitilanteista tulee mieleen melko tuore mediajulkisuutta osakseen saanut tapaus, jossa Gigantista on toistuvasti myyty iäkkäille ihmisille sellaisia tuotteita ja lisäpalveluita tai -laitteita, joille heillä ei ole ollut tosiasiallisesti tarvetta. Eli tässä on käytetty heikkoa tietämystä hyväksi.

    Vähän samankaltainen tilanne tuli omalla kohdalla aikanaan vastaan kun olin ensimmäistä asuntolainaani ottamassa. Tämä nyt ei varsinaisesti täytä epäeettisen myyntitapahtuman kriteereitä, mutta lähentelee sitä.. minulle myytiin lainan lisäksi kuukausisäästösopimus pankin omaan yhdistelmärahastoon. Myyntihetkellä esiteltiin rahaston arvonkehitystä kuvaavia käppyröitä ja ajattelin naiivisti tuolloin, että tästähän tulee ihan hyvää tuottoa. Joitain vuosia myöhemmin kun katselin säästetyn summan arvonkehitystä huomasin, että ajatus tuotosta mikä minulle oli aikanaan myyty oli tyhjä lupaus. Kyseisen rahaston kulut olivat sen verran suuret, että ne söivät valtaosan vuosittaisesta tuotosta.

    #53230

    1. ostin joskus nuorempana sähkösopimusta puhelimitse ja sopimusta tehdessäni minulta kysyttiin “onko luonto sinulle tärkeä?” ja vastasin kyllä, ja myöhemmin kun sopimus tuli sähköpostiini, oli siinä joku aurinkovoima mikälie lisämaksu luonnon ystäville. Soitin takaisin että en kyllä tollasta oo maksamassa joka kuukausi. Lisämyyntiä siis tehtiin harhaanjohtavalla kysymyksellä

    2. muita esimerkkejä ei tule mieleen omalle kohdalle, mutta mielestäni epäeettistä on myös se että kaupustelijoita on ohjeistettu että ensimmäiset “ei kiitos” ei ole vielä kieltäytyminen ja pitää jatkaa myyntiä, enkä ymmärrä miksi ihmeessä? todella epäeettistä ja töykeää toimintaa mielestäni. ei on ei. sanoi sen kymmenen kertaa tai kerran.

    #53252

    lähtökohtaisesti aina puhelinmyyjät on hyökkääviä ja mollaavat monesti esimerkiksi toisen myyjän tuotetta ja perustelevat miksi tämä on parempi kuin kilpaileva yritys. ostoskeskuksissa monesti sähkösopimuksien kauppaajat ovat sinnikkäitä ja heidän mielestä ei on ehkä! jotkin autokauppiaatkin ovat puhelimessa toki tuputtavia ja hankalia päästä eroon.

    #53286

    En ole juurikaan törmännyt epäeettiseen myyntiin

    #53584

    Viherpesua näkee paljon suomalaisessakin mainonnassa.

Esillä 5 viestiä, 36 - 40 (kaikkiaan 82)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.