Yrittäjäksi Lappiin

Esillä 5 viestiä, 106 - 110 (kaikkiaan 141)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #55271

    Puhelinmyynti on ehdottomasti omaan mieleeni tuleva epäeettinen myynti jossa pääasiassa (ei aina) pyritään johtamaan mahdollistatilaajaa harhaan kertomalla vain tilaamisen positiiviset puolet eikä mainita siitä että tilaus saattaa esim olla kestotilaus joka tulee itse muistaa peruuttaa tai, että todellinen hinta saattaakin muuttu esimerkiksi yhden kuukauden kokeilun jälkeen tai muuta vastaavaa.

    Lisäksi konkreettinen omalle kohdalle osunut epäeettinen myynti on syntynyt urheiluvalmennuksien kohdalla. Niissä luvataan esimerkiksi että 3 viikon aikana laihdut 5-10 kiloa vaikka todellisuudessa ei kukaan voi luvata tällaista sillä se on hyvin henkilökohtainen asia miten kunkin keho reagoi ohjelmaan ja mikä on saatava hyöty valmennuksesta.

    #55276

    Aloin miettimään missä olen törmännyt epäeettisyyteen ja ensimmäiseksi tulee mieleen toreilla olevat sähkömyyjät/liittymämyyjät. He tarjoaa ja yrittää ylipuhua asiakkaan ostamaan liittymiä tai palveluita mitä itse et edes “tiennyt” tarvitsevan.

    #55279

    Olen törmännyt epäeettiseen myyntiin, kun minulle koitettiin puhelimitse myydä vitamiineja. Työskentelen itse näiden tuotteiden myynnin parissa ja asiakkaitani ovat apteekit. Tästä syystä tunnistin heti myyntipuheessa käytettyjä väittämiä, jotka eivät ole sallittuja kuluttajamarkkinoinnissa.

    #55302

    Olen itse kokenut epäeettiseksi sen, kun ravintolassa myytiin jo valmiiksi päihtyneille asiakkaille tupla-annoksia. Taustalla oli ravintolaketjun myyntikisa, ja koin tilanteen vääräksi, koska asiakkaan turvallisuutta ei otettu huomioon vaan myyntiä tehtiin väkisin kilpailun takia.

    Toinen tilanne, johon olen törmännyt, on operaattoreiden turhien palveluiden myynti vanhuksille. Heille on myyty palveluita, joita he eivät tarvitse tai osaa käyttää. Tämä tuntui epäreilulta, sillä myyjä käytti hyväksi asiakkaan luottavaisuutta ja tietämättömyyttä.

    #55305

    Mielestäni epäeettinen myynti pitää sisällään epärehellisyyden. Myyjä tietoisesti jättää ostajalle kriittisistä asioista ilmoittamatta tai liientelee tuotteen ominaisuuksia tai suorituskykyä. Epäeettidtä on myös jos myyjä myy asiakkaalle tuotteen ohessa lisätuotteita, jotka eivät vastaa asiakkaan tarpeita. Epäeettistä myyntiä voi olla myös tyrkyttäminen tai ohjaamaan asiakasta liian vahvasti tekemään päätös vaikka asiakas vielä pohtii usean tuotteen tai palvelun välillä.

Esillä 5 viestiä, 106 - 110 (kaikkiaan 141)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.